maanantai 10. joulukuuta 2012

Miksi lähtisin mukaan Omapolkuun?

Sain puhelun. Puhelimessa nuori henkilö tervehti, esitteli asianmukaisesti itsensä ja kysyi saako esittää Omapolkuun liittyvän kysymyksen. No tottakai saat! vastasin. Kysymys kuului: Miksi lähtisin mukaan Omapolkuun? Ja mitä etua siihen osallistumisesta on?

Erittäin hyvä kysymys! Tai kaksikin kysymystä. Nämä samat kysymykset olen kuullut aikaisemminkin. Mm. te-toimiston virkailija kysyi tämän saman kysymyksen, kun olin esittelemässä projektia ja sen tarjoamaa ohjausta te-toimiston henkilökunnalle. (Olen siis käynyt esittelemässä projektimme toimintaa monelle taholle sillä ajatuksella, että he jakaisivat lisätietoa tästä mahdollisuudesta eteenpäin.)

Omapolku-projekti tarjoaa kohderyhmään kuuluville nuorille aikuisille osallistujille maksutonta uraohjausta. Uraohjaus on hyvin laaja käsite. Ehkä on helpointa kertoa muutama esimerkki siitä, mitä se voi esimerkiksi olla. Esimerkiksi voimme sopia henkilökohtaisia tapaamisia, joissa saa vapaamuotoisesti jutella ja kertoa omasta elämäntilanteestaan, pohtia omia toiveitaan ja tavoitteitaan. Yhdessä voimme miettiä erilaisia ratkaisuja siihen, millä keinoin nuo tavoitteet ja toiveet voisivat mahdollisesti toteutua. Joskus tavoitteita pitää hieman hioa ja miettiä, mikä on oikeasti mahdollista ja mikä ei. Uskon, että sopivia tavoitteita löytyy kyllä, ainakin ajan kanssa pohdiskelemalla.

Joskus jo se, että voi käydä juttelemassa luottamuksellisesti asioista jonkun epävirallisen tahon kanssa voi auttaa. Omista toiveista ja tavoitteista kertominen usein selkiyttää omia ajatuksia sekä antaa lisäpotkua tehdä jotain toiveiden ja tavoitteiden toteuttamisen eteen. Joskus ohjaus tapahtuu ensitapaamisen jälkeen sähköpostilla tai puhelimitse. Riippuu siitä, millaisesta ohjaustarpeesta on kyse. Jokainen ohjaukseen osallistuva voi myös itse kertoa omat toiveensa ohjaukselle. Tapaamispaikastakin voidaan sopia.

Me Omapolun työntekijät olemme uraohjauksen ammattilaisia. Meiltä voi saada vinkkejä esim. mistä niitä töitä voi löytää, miten niitä töitä kannattaa hakea tai millaisia koulutusmahdollisuuksia on olemassa. Ihan kaikkia vastauksia meilläkään ei suoraan ole antaa, mutta autamme mielellämme etsimään vastauksia. Voimme myös auttaa te-toimiston kanssa asioimisessa.

Omapolku-projektin toteuttajataho eli meidän projektityöntekijöiden työnantajamme on Oulun Aikuiskoulutuskeskus (OAKK). OAKK:lla on monia eri alojen koulutuksia sekä paljon yhteyksiä työelämään. Meillä uraohjaajilla on OAKK:n työntekijöinä mahdollisuus hyödyntää eri aloja edustavien työkavereittemme tietämystä sekä työelämäyhteyksiä. Joskus kauttamme voi saada suoria vinkkejä työpaikoista tai harjoittelupaikkamahdollisuuksista. Jos tavoitteenasi on hakeutua ammatilliseen aikuiskoulutukseen, meiltä saat hyvät neuvot hakeutumisvaiheeseen sekä parhaassa tapauksessa voit projektin kautta saada mahdollisuuden käydä tutustumassa toivomasi alan kouluttajaan/koulutuksiin. Hakeutumisvaiheessa ei varmasti ole ainakaan haitaksi, jos on käynyt jo ennakkoon tutustumassa koulutuspaikkaan sekä kouluttajiin.

Osa Omapolun ohjaukseen osallistuneista on jo löytänyt työpaikan tai päässyt opiskelemaan toivomalleen alalle.

Miksi siis jäädä yksin pähkäilemään, jos voi pähkäillä asioita yhdessä jonkun toisen kanssa! Projektin ohjaukseen osallistuminen ei maksa osallistujille mitään, joten miksi et kokeilisi?

Toisesta päästä luuria kuului pienen tauon jälkeen: "No voisihan tuota kokeilla..." Ja eikun tapaamisaikaa varaamaan!

Älä jää yksin pähkäilemään. Älä ainakaan pähkäile liian kauaa. Kun nyt olet löytänyt www-sivumme ja yhteystiedot ovat saatavilla, niin laita ihmeessä viestiä. Laitan vielä oman sähköpostiosoitteeni viestin loppuun. Heitä meiliä ja jätä yhteystietosi niin otan yhteyttä. Ja meistä saa kertoa kavereille kans!

Terveisin
Maria
maria.mannermaa@oakk.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti